Tavoitteena on kasvaa, vahvistaa yhteistyötä ja parantaa asiakaspalvelua. Muutokset toteutuvat myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana eivätkä ne vaikuta asiakkaisiin mitenkään tässä vaiheessa. Muutoksista tiedotetaan asiakkaille hyvissä ajoin, kun aikataulut tarkentuvat.
Leden Group yhdistää Suomen tytäryhtiönsä Celermecin, LaserCompin ja Ojala-Yhtymän Leden Finlandiksi vuoden 2023 aikana. Lisäksi yhtiö siirtää parin vuoden kuluttua suuren osan toiminnoistaan Oulaisiin Kivisenkankaan teollisuusalueelle.
Yhtiö modernisoi tuotantolaitteistoa merkittävästi muuton yhteydessä. Investoinnit nopeuttavat toimitusaikoja ja mahdollistavat myös kapasiteetin kasvattamisen. Uskomme, että meille tulee tarvetta rekrytoida lisää henkilöstöä.
”Olemme kasvamassa ulos nykyisistä tiloista, jotka ovat palvelleet oikein hyvin tähän saakka”, sanoo toimitusjohtaja Juha Heikkinen.
Asiakaskontaktit, toimitukset ja laskutusosoitteet sekä yritysten nimet ja y-tunnukset pysyvät toistaiseksi ennallaan. Mahdollisista muutoksista ilmoitetaan asiakkaille hyvissä ajoin ennen niiden toteutumista.
Lisätietoja antaa toimitusjohtaja Juha Heikkinen