Ledenin uuden tehtaan hanke etenee Oulaisissa: vuorossa vesilaitoksen investointi

Ledenin uuden tehtaan hanke etenee Oulaisissa: vuorossa vesilaitoksen investointi

Leden Group Oy
Lehdistötiedote Oulaisten paikallisviestimille
15.5.2024 

Leden Groupin uuden tehtaan hanke etenee Oulaisissa. Kevään 2024 mittavin hankinta on vesilaitoksen investointi, joka varmistaa uudessa tehtaassa vedenpuhdistuksen prosessin. Investoinnin arvo on noin 500 000 euroa.

Tulevan tehtaan tuotannossa vettä käytetään muun muassa metallituotteiden pulverimaalauksen esikäsittelyissä ja huuhteluissa sekä pintakäsittelyiden tukena. Nyt investoidun vesilaitoksen avulla prosessivedet puhdistetaan vaiheittain tuotannon jälkeen veden kierrätystä varten. Vedestä poistetaan eri vaiheissa kaikki veteen kuulumattomat ainekset muun muassa erilaisten suodatustekniikoiden avulla.

”Vastuullisuusasiat ovat tänä päivänä tärkeitä aivan kaikilla teollisuuden aloilla, niin myös metalliteollisuudessa. Tavoitteemme tehtaan suunnittelussa on ollut, että uuden tehtaan tuotannolla ei ole vaikutuksia ympäristöön. Vesilaitoksen hankinnassa halusimme varmistaa erityisesti sen, että tuotannolla ei ole vaikutuksia myöskään kunnan vesienkäsittelyn kuormitukseen”, kertoo tehdasinvestointia johtava Leden Finland Oy:n johtaja Marko Niskanen.

Nyt investoitu vesilaitos edustaa modernia teknologiakokonaisuutta, johon on hankinnan yhteydessä vielä lisätty erottelu- ja suodatuskykyä. Hankinta tukee tehtaan vihreitä arvoja ja todettiin Oulaisten tehtaalle käyttökelpoisimmaksi tekniikaksi, jolla väistetään myös ympäristökuormituksen siirtäminen esimerkiksi jätesakan kuljettamisen muodossa.

”Tehtaalta prosessin jälkeen poistuva vesi tulee olemaan puhtaampaa kuin tehtaalle tuleva raakavesi”, kertoo Marko Niskanen.

Investoinnin myötä tehtaan suunnittelu on edennyt siihen vaiheeseen, että yhtiö on toimittanut ympäristölupahakemuksensa ja kemikaaliturvallisuuden lupahakemuksensa viranomaisille.

Lisätietoja:
Marko Niskanen, johtaja, Leden Finland Oy, puh.  050 3509914

Samankaltaisia viestejä

Logot
Logot
Rapid_growth_Leden_0788_BW_HiRes
Stamac LinkedIn_nettiin